"Missä herra Fouquet tällä hetkellä on?" kysyi Ludvig tuokion äänettömyyden jälkeen.
"Herra Fouquet, sire", vastasi d'Artagnan, "istuu siinä rautahäkissä, jonka herra Colbert hänelle laitatti, ja neljä ravakkaa hevosta kiidättää häntä parhaillaan Angersiin."
"Minkätähden jätitte hänet taipaleelle?"
"Syystä että teidän majesteettinne ei ollut määrännyt minua saattajaksi perille asti. Esittämäni perusteen parhaana tukena on se seikka, että vastikään jo kysyitte minua… Ja oli minulla toinenkin syy."
"Mikä siis?"
"Minun ollessani saapuvilla ei herra Fouquet-parka olisi enää yrittänyt pelastautua."
"Mitä ihmettä?" huudahti kuningas hämmästyksissään.
"Teidän majesteettinne täytyy käsittää, että kiihkeimpänä halunani on kuulla herra Fouquetin saaneen vapautensa. Panin hänen kaitsijakseen kömpelöimmän sotilaani, helpoittaakseni toivomaani yritystä."
"Oletteko järjiltänne, herra d'Artagnan?" kivahti kuningas laskien käsivartensa rinnalleen ristiin; "lausutaanko tuollaista luonnottomuutta julki, jos valitettavasti tuleekin sellaista ajatelleeksi?"
"Voi, sire, ettehän odottane minusta herra Fouquetin vihamiestä sen jälkeen, mitä hän on tehnyt minun ja teidän tähtenne? Ei, älkää koskaan luovuttako häntä minun vartioitavakseni, jos välttämättömästi tahdotte saada hänet säilymään lukkojen takana; olipa häkki kuinkakin vankalla ristikolla suljettu, lintu lentäisi lopulta tiehensä."