"Se on luultavaa."
"Elleivät ehkä englantilaiset ole tulossa."
"Loirenko kautta? Se tietäisi pahaa, Portos; ne olisivat siis kulkeneet Pariisin tietä?"
"Olet oikeassa, varmastikin saamme apujoukkoja tai muonavaroja."
Aramis nojasi päänsä käsiinsä, vastaamatta mitään. "Portos", käski hän sitten äkkiä, "käske soittaa hälytys."
"Hälytys?… tarkoitatko todellakin?"
"Niin, ja nouskoot tykkimiehet pattereilleen. Apumiehet asettukoot tykkiensä ääreen, ja huolehdittakoon varsinkin rantapattereista."
Portoksen silmät remahtivat suuriksi. Hän katseli tarkkaavasti ystäväänsä ikäänkuin varmistuakseen, että tämä oli täydellä tajullaan.
"Tai lähdenkin itse, hyvä Portokseni", jatkoi Aramis leppeimmällä äänellään; "minä riennän saattamaan käskyni täytäntöön, ellet sinä mene, rakas ystäväni."
"Mutta menenhän minä heti!" myöntyi Portos lähtien viemään määräyksiä, mutta samalla vilkuen taakse nähdäkseen, eikö Vannesin piispa erehtynyt ja eikö hän ehdittyään järkevämmin ajatella kutsuisi häntä takaisin.