Hälytys annettiin; torvet törähtelivät, rummut pärisivät, vartijatornin suuri kello moikui.
Heti rantavallit ja laiturit täyttyivät uteliaista katsojista ja sotamiehistä; sytyttimet kiiluivat isojen, kivialustoihinsa vajoteltujen kanuunain taa asettuneiden tykkimiesten käsissä. Kun jokainen oli paikallaan, kun puolustustoimista oltiin valmiina, kuiskasi Portos arasti piispan korvaan:
"Sallihan, Aramis, että yritän käsittää."
"Ka, ystäväni, sinä kyllä käsität liiankin pian", mutisi herra d'Herblay vastaukseksi alipäällikkönsä huomautukseen.
"Tuolta saapuva laivasto, joka laskettaa täysin purjein Belle-Islen satamaa kohti, on kuninkaallinen laivasto, eikö totta?"
"Mutta kun Ranskassa on kaksi kuningasta, Portos, niin kummalle heistä tuo laivasto kuuluu?"
"Ah, avaatpa jo silmäni", vastasi jättiläinen tämän muistutuksen pysähdyttämänä.
Ja Portos, jonka silmät ystävän vastaus päinvastoin oli entistään tiukemmin ummistanut, riensi juoksujalkaa pattereille pitämään silmällä väkeänsä ja kehoittamaan jokaista täyttämään velvollisuutensa.
Sillävälin Aramis, yhä tuijottaen taivaanrantaan, näki aluksien lähestyvän. Väkijoukko ja sotamiehet, jotka olivat nousseet kaikille kallionhuipuille ja rantanyppylöille, voivat eroittaa mastot, sitten alemmat purjeet ja vihdoin lotjien koko rungon, ja niiden kahvelitangossa liehui Ranskan kuninkaallinen lippu.
Oli jo melkein yö, kun yksi näistä aluksista, joiden lähestyminen oli nostattanut liikkeelle Belle-Islen koko väestön, laski ankkuriin tykinkantaman päähän sieltä.