"Ja vielä täällä, missä kuninkaallisten tulo on aiheuttanut niin yleisen hätäännyksen!" jatkoi Portos.
"Melu lähenee. Niin, sinä olet oikeassa, Portos, — koirat ovat takaa-ajossa. — Mutta — Yves, Yves, tule tänne!" huudahti Aramis äkkiä.
Yves riensi paikalle, heittäen alas telan, jota oli ollut asettamassa veneen alle, kun piispan huudahdus keskeytti puuhan.
"Mitä metsästystä tuo on, kippari?" kysyi Portos.
"Ka, en ollenkaan ymmärrä", vastasi bretagnelainen. "Tällaisena hetkenä ei hevin luulisi Locmarian herran lähtevän eräretkelle. Ei, ja kuitenkin nuo koirat…"
"Ne ovat voineet karata tarhastaan."
"Eivät ne Locmarian herran koiria olekaan", sanoi Goennec, joka hänkin oli yhtynyt puhujain pariin; "minä kuulen sen haukunnasta."
"Varovaisuus vaatii meitä vetäytymään luolaan", päätti Aramis; "äänet lähenevät selvästi, ja kohtsiltään tiedämme, mitä ajatella."
He peräytyivät onkaloon, mutta eivät olleet edenneet sataakaan askelta pimennossa, kun luolan suulta kuului säikähtyneen elukan käheätä huohotusta ja nopsa kettu seuraavassa hetkessä vilisti pakolaisten ohi, loikkasi veneen yli ja katosi jättäen taakseen kirpeän löyhkänsä, joka kotvan aikaa säilyi luolan matalissa holveissa.
"Kettu!" huudahtivat bretagnelaiset pyyntimiehet ilahtuneessa ihmettelyssä.