Aramis ja Portos heristivät korviansa tarkkaavaisina kuten ainakin ihmiset, joiden henki on hiuskarvan varassa.
Biscarrat oli ystäviensä seuraamana ehtinyt luolan suulle.
"Ohhoh", virkkoi muuan heistä, kun olivat ehtineet päivänvaloon, "oletpa sinä kalpea!"
"Kalpea?" huudahti toinen. "Sanoisit kalmanvärinen!"
"Minäkö?" sanoi nuori mies koettaen kaikin voimin hillitä itseään.
"Mutta, taivaan nimessä, mitä sitten on tapahtunut?" utelivat kaikki äänet.
"Sinulla ei ole pisaraakaan verta suonissasi, ystävärukkani!" nauroi kolmas.
"Hyvät herrat, asia näyttää vakavalta", lisäsi joku joukosta; "hän menee kohta tainnuksiin. Onko teillä hajusuoloja?"
Ja seurue räjähti nauramaan.
Tällaiset huomautukset ja pilapuheet risteilivät Biscarratin ympärillä niinkuin taistelun tuoksinassa luodit sinkoilevat ilmassa. Hän yritti reipastua kyselytulvassa.