"Mitäpä minun olisi pitänyt nähdä?" kysyi hän. "Luolaan astuessani minulla oli kuuma, ja siellä alkoi kylmä puistattaa; siinä kaikki."
"Mutta koirat, koirat, etkö nähnyt niitä? Etkö kuullut niistä mitään? Etkö tiedä niistä?"
"Luultavasti ne ovat juosseet toista tietä", vastasi Biscarrat.
"Hyvät herrat", sanoi eräs nuorista upseereista, "kaikessa tässä, ystävämme kalpeudessa ja äänettömyydessä piilee jotakin salaperäistä, jota Biscarrat ei tahdo tai kaiketikaan ei voi paljastaa. Mutta varmaa on, että Biscarrat on luolassa nähnyt jotakin. Hei, olen utelias tietämään, mitä hän on nähnyt, olkoonpa se vaikka paholainen. Luolaan, menkäämme luolaan!"
"Luolaan!" yhtyivät kaikki äänet.
Ja maanalainen kaiku toi uhkauksena Portoksen ja Aramiksen korviin: "Luolaan, luolaan!"
Biscarrat heittäytyi toveriensa eteen.
"Hyvät herrat, hyvät herrat!" huudahti hän. "Älkää taivaan nimessä menkö sinne!"
"Mutta mitä sitten on niin peloittavaa tuossa onkalossa?" kysyivät useat äänet. "No, puhu, Biscarrat!"
"Varmaan hän näki siellä paholaisen", toisti se, joka jo oli sen otaksuman esittänyt.