"Verrempiä. Muistatteko kertomusta Saint-Gervaisin vallinsarvesta, kapteeni?"
"Kyllä, neljä kuninkaan muskettisoturia piti siellä puoliaan kokonaista armeijaa vastaan."
"No niin, nämä kaksi miestä olivat noita muskettisotureita."
"Heidän nimensä?…"
"Siihen aikaan heitä nimitettiin Portokseksi ja Aramikseksi. Nykyisin he ovat piispa d'Herblay ja parooni du Vallon."
"Ja mitä tekemistä heillä on tässä kaikessa?"
"He täällä taistelivat Belle-Islestä herra Fouquetin edustajina."
Sotilasten riveissä syntyi puheensorinaa, kun he kuulivat sanat "Portos ja Aramis."
Ja kaikkia näitä nuoria miehiä vavahdutti puolittain innostava, puolittain peloittava ajatus, että heidän oli taisteltava kahta miestä vastaan, jotka kuuluivat armeijan vanhoihin, kunniakkaimpiin tähtiin. Sillä näitä neljää nimeä — d'Artagnania, Atosta, Portosta ja Aramista — kunnioitti jokainen miekkaa kantava, kuten muinaisuudessa Herakles, Theseus, Kastor ja Polluks loistelivat maineessaan.
"Kaksi miestä", huudahti kapteeni, "ja he ovat meiltä surmanneet kymmenen upseeria kahdella yhteislaukauksella! Se on mahdotonta, herra Biscarrat."