"Mutta kahteen mieheen, rakas Aramis, me emme mitenkään voi ampua kolmea laukausta kerrallaan kumpainenkin", huomautti Portos yksinkertaisesti; "se muskettitulen käyttäminen sujuu huonosti."
"Keksi sitten toinen keino."
"Jo tiedänkin!" virkahti samassa jättiläinen. "Minä asetun pilarin taakse väijyksiin tätä rautakankea pidellen, ja näkymättömänä ja tavoittamattomana minä heidän pursutessaan esiin annan kankeni putoilla kalloihin kolmekymmentä kertaa sekunnissa. Hei, mitä sanot siitä suunnitelmasta? Etkö kelpoita sitä?"
"Oivallista, veikkonen, mainiota! Sen hyväksyn empimättä, vaikka sinä kai säikäytät heidät piankin, niin että puolet jää ulkopuolelle taivuttelemaan meitä piirityksellä. Oikeastaan meidän olisi saatava tuhotuksi koko joukko; yksi ainoakin jalkeille jäänyt syöksee meidät häviöön."
"Totta kyllä, rakas ystävä; mutta lemmollako voin heitä vetää puoleeni?"
"Pysymällä hievahtamatta, kunnon Portos."
"Enkä hievahda, — mutta kun he siis ovat aluksi koolla…?"
"Anna sitten minun järjestää; minulla on jo siihen aatos."
"Jos niin on asia ja aatoksesi pätee… niinkuin se tietenkin pätee… niin olen levollinen."
"Väijyksiin vain, Portos, ja laske, kuinka monta tunkeutuu sisälle."