"Mitä! Odottaisimmeko?"
"Niin, ettekö näe, kuten sanoitte juuri äsken, että jos yritämme paeta, ne ampuvat aluksemme upoksiin?"
"Mutta ehkä", uskalsi laivuri, "ehkä yön avulla voimme päästä heidän käsistään?"
"Oh", sanoi Aramis, "kaiketi heillä on mukanaan kreikkalaista tulta, valaistakseen omansa ja meidän tiemme."
Ja samassa, ikäänkuin pieni laiva olisi tahtonut vastata Aramikselle, toinen savupilvi kohosi verkalleen taivaalle, ja sen keskeltä syöksyi tulinen nuoli, joka lentäen sateenkaaren kaltaisena heittoviivana putosi mereen, missä se jatkoi palamistaan, valaisten ympärillään neljänneslieuen kehän.
Bretagnelaiset katselivat pelästyneinä toisiaan.
"Näette hyvin", toisti Aramis, "että on parempi pysähtyä heitä odottamaan."
Merimiehet päästivät airot käsistään, ja kulustaan lakannut pieni alus keinui liikkumattomana aaltojen harjalla.
Yö saapui, mutta laiva läheni yhä.
Näytti siltä kuin se olisi pimeän tullen enentänyt vauhtiaan.