Kuten korppikotka kurkoittelee verinokkaista päätänsä pesästään, sinkautteli se tuon tuostakin kupeistaan valtamereen valkohohtoisen lumen lailla hehkuvaa kreikkalaista tulta.
Vihdoin se ehti musketinkantaman päähän.
Kaikki miehet olivat komentosillalla aseet käsissä ja tykkimiehet kanuunainsa luona; sytyttimet paloivat.
Olisi voinut luulla olevan kysymyksessä nousta fregattiin ja taistella lukumäärältään suurempaa miehistöä vastaan eikä vain anastaa nelihenkinen pursi.
"Antautukaa!" huusi laivan päällikkö äänitorvellaan.
Merimiehet katsahtivat Aramikseen. Tämä nyökäytti päätänsä. Laivuri Yves kohotti koukkuseipään päähän sidotun, valkoisen kankaan lippuna liehumaan.
Laiva kiiti lähemmäksi kuin kilparatsu. Se sinkautti uuden kreikkalaisen tuliraketin, joka putosi kahdenkymmenen askeleen päähän pienestä aluksesta ja valaisi sen kirkkaammin kuin hehkuvimman auringon sädekimppu.
"Ensimmäisestä vastarinnan merkistä", huusi päällikkö, "laukaiskaa!"
Sotamiehet laskivat muskettinsa.
"Mutta ilmoitetaanhan teille, että antaudumme!" huusi laivuri Yves.