Nämä sanat kuullessaan Mousqueton kumarsi kalpeana ja vavisten. Hänen leveät hartiansa hytkähtelivät kouristuneesti; jääkylmät kädet valahtivat alas kasvoilta, joilla kuvastui peloittava surun kärsimys, ja läsnäolijat näkivät hänen huojuvan ja epäröivän ikäänkuin hän tahtoen lähteä salista olisi etsinyt tietä sieltä.
"Mousqueton, ystäväiseni", sanoi d'Artagnan, "lähtekää täältä. Menkää toimittamaan matkavalmistuksianne. Minä vien teidät Atoksen kartanoon, jossa käyn Pierrefondsista lähdettyäni."
Mousqueton ei vastannut mitään. Hän tuskin hengitti; näytti siltä kuin kaikki tässä salissa olisi nyttemmin ollut hänelle vierasta. Hän avasi oven ja poistui hiljalleen.
Testamentin toimeenpanija päätti lukemisensa, jonka jälkeen useimmat Portoksen viimeistä tahtoa kuulemaan saapuneista poistuivat talosta pettyneinä, mutta syvää kunnioitusta tuntien.
Toimitsijan juhlallisen kumarruksen jälkeen jäätyänsä viimein yksikseen d'Artagnan ihmetteli testamentin laatijan syvää viisautta, tämä kun niin oikeaan osaten oli lahjoittanut omaisuutensa ansiokkaimmalle ja enimmin tarvitsevalle niin hienotuntoisesti, että terävimmätkään hovimiehet tai jaloimmatkaan sydämet eivät olisi voineet mitään niin täydellistä keksiä.
Portos velvoitti kyllä Raoul de Bragelonnen antamaan d'Artagnanille kaikki, mitä tämä pyytäisi. Mutta hän tiesi hyvin, tuo kunnon Portos, että d'Artagnan ei pyytäisi mitään; ja siinä tapauksessa, että hän jotakin pyytäisi, ainoastaan hän itse saisi määrätä osansa.
Portos jätti eläkkeen Aramikselle, mutta jos tämä tahtoisi vaatia liikoja, pidättäisi häntä siitä d'Artagnanin esimerkki. Ja eikö sana "maanpako", jonka testamenttaaja näköjään tarkoituksetta oli siihen liittänyt, ollut mitä lempein ja sävyisin arvostelu Aramiksen käytöksestä, joka oli aiheuttanut Portoksen kuoleman?
Lopuksi vainajan testamentissa ei ollenkaan otettu lukuun Atosta. Mutta hänhän ei voinut epäilläkään, ettei poika tarjoisi parasta osaa isälleen. Portoksen suuri henki oli punninnut kaikki syyt, oli älynnyt kaikki vivahdukset paremmin kuin laki, käytäntö ja maku.
— Portoksella oli sydän paikallaan, — huoahti d'Artagnan.
Samassa hän luuli kuulevansa voihkauksen ylhäältä. Hän ajatteli heti Mousqueton-parkaa, jota oli murheessaan tyynnytettävä. Niinpä d'Artagnan kiirehtikin salista etsimään kelpo taloudenhoitajaa, koska tämä ei ollut tullut takaisin. Hän nousi ensimmäiseen huonekertaan johtavia portaita ja huomasi Portoksen kamarissa röykkiön kaikenvärisiä erilaisista kankaista valmistettuja vaatteita, joiden päälle Mousqueton oli ojentautunut, ne ensin itse kasattuaan.