"Pysähtykäämme, monsieur, pyydän sitä kaikin mokomin", vastasi uskollinen palvelija. "Kah, tehän kalpenette!"
"Se ei minua estä pitkittämästä matkaani, kun kerran olen tiellä", sanoi kreivi, ja hän hellitti ohjia.
Mutta sensijaan että olisi totellut isäntänsä ajatusta elukka äkkiä seisahtui. Liikkeellä, josta Atos ei ollut tietoinen, hän oli kiristänyt suitsia.
"Jokin tahtoo estää minua menemästä edemmäksi", lausui Atos. "Tue minua", hän samassa lisäsi ojentaen käsivartensa; "nopeasti, tule! Tunnen kaikkien lihasteni laukeavan, ja putoan pian satulasta."
Palvelija oli nähnyt herransa tekemän liikkeen samalla kun hän sai määräyksen. Hän kiirehti luo ja otti kreivin syliinsä, ja kun vielä oltiin kyllin lähellä taloa, jotta ovelle katselemaan jääneet palvelijat huomasivat tämän häiriön isäntänsä tavallisesti niin säännöllisessä kulussa, kamaripalvelija kutsui tovereitaan liikkein ja sanoin, jolloin kaikki hätäisesti juoksivat paikalle.
Tuskin oli Atos laahautunut muutaman askeleen takaisin asuntoonsa päin, kun hän tunsi voivansa paremmin. Hänen tarmonsa näkyi elpyvän, ja hänelle palasi halu ratsastaa kuitenkin kaupunkiin. Hän käänsi hevosensa. Mutta tämän ensi liikkeestä hän vaipui takaisin horrokseen ja järkkymykseensä.
"Noh, varmasti tahdotaan ", jupisi hän, "että jään kotiin."
Hänen väkensä lähestyi; hänet autettiin hevosen selästä, ja kaikin he kantoivat kreivin juoksujalkaa taloon. Hänen kammionsa oli pian järjestetty, ja he laskivat hänet vuoteeseen.
"Teidän on tarkoin muistettava", virkkoi hän heille valmistautuessaan nukkumaan, "että vielä tänään odotan kirjeitä Afrikasta."
"Monsieur kaiketi kuulee mielellään, että Blaisoisin poika on ratsastanut matkaan, ehtiäkseen tunnin verran Bloisin kuriirin edellä", ilmoitti kamaripalvelija.