"Kiitos!" vastasi Atos sydämellisesti hymyillen. Kreivi nukahti; hänen levoton unensa näytti tuskaiselta. Vaalija huomasi hänen kasvoillaan sisäisen kärsimyksen ilmeen useinkin kuvastuvan. Kenties Atos näki unta.
Päivä kului, Blaisoisin poika palasi, kuriiri ei ollut tuonut mitään uutisia. Kreivi laski epätoivoissaan minuutteja; häntä puistatti, kun nämä minuutit olivat muodostaneet tunnin. Ajatus, että hänet oli unohdettu tuolla kaukana, juolahti hänelle kerran mieleen ja vihlaisi kamalasti sydäntä.
Kukaan talossa ei enää toivonut, että viestintuoja saapuisi; hetki oli jo kauan sitten ohi. Erityislähetti oli neljään kertaan tehnyt Bloisin matkan, mutta mitään ei ollut kuulunut kreivin osoitteella.
Atos tiesi, että kuriiri tuli vain kerran viikossa. Siis seitsemän kuolettavan pitkän päivän viivytykseen alistuttava! Hän aloitti yönsä tässä tuskallisessa varmuudessa. Kaikki synkät aavistukset, mitä sairas ja kärsimysten ärsyttämä ihminen voi lisätä muutoinkin jo surullisiin otaksumiin, kokosi Atos tämän kuolettavan yön ensi hetkinä.
Kuume nousi; se saavutti pian rinnan, jossa alkoi riehua tuli, käyttääksemme Blaisoisin pojan viime käynnillään Bloisista noutaman lääkärin sanoja.
Sitten se ulottausi päähänkin. Lääkäri iski suonta kahdesti perätysten; se haihdutti kuumeen, mutta heikonsi sairasta, jättäen ainoastaan aivot toimintakykyisiksi.
Mutta tuo peloittava kuume oli joka tapauksessa lakannut. Se ahdisti vielä viime otteillaan puutuneita käsiä ja jalkoja ja väistyi kokonaan puoliyön tullen.
Nähtyään tämän eittämättömän toipumisen potilaan tilassa lääkäri palasi kaupunkiin, kun ensin oli määrännyt muutamia apukeinoja ja julistanut kreivin pelastuneeksi.
Silloin Atokselle alkoi omituinen, määrittelemätön tila. Hänen valveutunut ajatuskykynsä vei hänet rakastetun pojan luo. Hänen mielikuvituksensa näytti hänelle Afrikan kentät Djidgellin ympäristöllä, missä Beaufortin herttuan oli pitänyt laskea maihin armeijoineen.
Hän näki harmaita kallioita, jotka olivat paikoitellen kokonaan vihertyneet meriveden vaikutuksesta, kun se kovan aallokon ja myrskyjen aikana pieksi rannan äyräitä. Näiden hautakummun kaltaisten kallioiden kirjavoittaman rannikkokaistaleen takana kohosi mastiksipuiden ja kaktuspensaiden keskeltä puoliympyrässä kylän tapainen, josta kuului hämärää melua sekä näkyi sankkaa savua ja säikkynyttä hyörinää.