"Pikemmin voisin minä niin sanoa teille, hyvät herrat", vastasi kapteeni, "sillä nykyisin kuningas useammin käyttää muskettisotureitansa kuin haukkojaan."
"Ei ole niinkuin vanhaan hyvään aikaan", huokasi haukkamestari. "Muistatte kai, herra d'Artagnan, kuinka kuningasvainaja liidätteli harakkaansa viinitarhoissa Beaugencyn takalikolla? Hohoi, vaikka te ette ollutkaan muskettisoturien kapteeni siihen aikaan, herra d'Artagnan!"
"Ja te olitte vain uroslintujen korpraali", vastasi d'Artagnan leikkisästi. "Eipä väliä, mutta hyvä aika se oli, sillä ainahan nuoruuden päivät ovat kultaisia… Hyvää huomenta, herra vinttikoirien kapteeni!"
"Suuri kunnia minulle, herra kreivi", virkkoi tämä.
D'Artagnan ei vastannut mitään. Tämä kreivin arvonimi ei ollut häntä kummastuttanut: d'Artagnanille oli tullut aateluuden ylennys neljä vuotta sitten.
"Eikö pitkä ratsastusmatka ole teitä kovin väsyttänyt, herra kapteeni?" jatkoi ajohaukkain opettaja. "Täältä on luullakseni kaksisataa lieuea Pigneroliin?"
"Kaksisataakuusikymmentä mennen tullen", oikaisi d'Artagnan tyynesti.
"Ja", virkahti linnustaja aivan hiljaa, "jakseleeko hän hyvin?"
"Kuka?" kysyi d'Artagnan.
"No, se herra Fouquet-parka", jatkoi haukanopettaja hiljaa.