"Puhuimme kanavista ja rämeistä, joihin uppoaa."
"Entä sitten?"
"No niin, jos hukkuu, johtuu se veneen, lankun tai sauvan puutteesta."
"Vaikkapa lyhyenkin sauvan", täydensi d'Artagnan.
"Aivan niin", myönsi Colbert. "Enkä tunnekaan sellaista tapausta, että joku Ranskan marski olisi koskaan hukkunut veteen."
D'Artagnan kalpeni ilosta ja virkkoi värähtelevällä äänellä:
"Ne olisivat hyvin ylpeitä minusta kotipuolessani, jos minusta tulisi Ranskan marski. Mutta sauvan saamiseksi on välttämätöntä, että on ylipäällikkönä johtanut sotaretkeä."
"Monsieur", sanoi hänelle Colbert, "tässä vihkosessa, jonka jätän teidän tutkittavaksenne, näette taistelusuunnitelman niitä joukkoja varten, jotka kuningas asettaa johdettaviksenne ensikeväisellä sotaretkellä."
D'Artagnan otti vavisten kirjan, ja kun hänen hyppysensä koskettivat Colbertin sormia, ministeri puristi reippaasti muskettisoturin kättä.
"Monsieur", virkkoi hän tälle, "meillä oli kummallakin jotakin toisillemme hyvitettävää. Minä olen aloittanut; siis teidän vuoronne!"