"Niin, saattuetta ei ole ollenkaan."
"On sentään", oikaisi Portos, "tuolla takana kävelee joku mies."
"Se on totta, — viittaan kääriytyneenä", huomasi d'Artagnan.
"No, eipä kannata katsella sitä toimitusta", arveli Planchet.
"Päin vastoin se kiinnittää minun mieltäni", vakuutti d'Artagnan vilkkaasti nojaten kyynärpäillänsä ikkunalautaan.
"Kas vain, te jo tartutte kiinni", sanoi Planchet ilahtuen. "Niin kävi minullekin: ensimmäisinä päivinä ihan tuskaannuin tekemään ristinmerkkejä pitkin päivää, ja ainaiset virret tunkeusivat kuin nauloina aivoihini; mutta sitten veisuu alkoi tuuditella minua, eikä mikään lintusien livertely nyt viihdytä minua paremmin kuin tuo hautuumaan laulu."
"Ei minusta ole siihen hupiin", arveli Portos; "minä lähden mieluummin alas."
Planchet hypähti valmiina johdattamaan paroonin puutarhaan, tarjoten hänelle kätensä.
"Mitä! Siihenkö sinä jäätkin?" oudoksui Portos silmätessään taaksensa d'Artagnaniin.
"Niin, veikkoseni, niin; tulen jälkeenpäin."