"Luulen, monsieur", sopersi prinsessa, "että julkeatte herjata minua?"
"Minä en sitä usko, madame", vastasi kreivi hiukan kiihtyneenä, mutta jyrkästi päättäneenä taltuttaa tämän tulisen suuttumuksen.
"Menkää ulos!" käski prinsessa ylimmilleen ärtyneenä de Guichen kylmäverisyydestä ja mykästä kunnioituksesta, jotka saivat hänen sappensa kiehumaan raivosta.
De Guiche peräytyi askeleen, kumarsi hitaasti hyvästiksi, suoristausi valkeana kuin kalvosimensa ja virkkoi hieman muuttuneella äänellä:
"Ei olisi kannattanut kiirehtiä tänne kokemaan näin ansaitsematonta tylyyttä."
Ja hän käänsi tyynesti selkänsä.
Tuskin oli hän edennyt viittä askelta, kun Madame hyökkäsi kuin tiikeri hänen jälkeensä ja tarttuen häntä hihasta käännytti hänet takaisin.
"Teeskentelemänne kunnioitus", virkkoi hän vimmasta vapisten, "on loukkaavampaa kuin herjaus. No, herjatkaa minua, mutta puhukaa toki!"
"Ja te, madame", vastasi kreivi säveästi, vetäen miekkansa huotrastaan, "lävistäkää rintani, mutta älkää kiduttako minua kuoliaaksi heikolla tulella."
Kreivin katseesta, joka kuvasti rakkautta, päättäväisyyttä ja epätoivoakin, käsitti prinsessa, että mies, joka näennäisesti oli niin tyyni, survaisisi miekan rintaansa, jos hän lisäisi sanankin.