Hän tempasi kreivin käsistä säilän ja puristi hänen käsivarttaan hurmaannuksessa, jota saattoi pitää hellyytenä.
"Kreivi", sanoi hän, "säästäkää minua. Te näette, että kärsin, eikä teillä ole mitään sääliä."
Kyyneleet, jotka alkoivat tihkua tämän valtavan mielenjärkytyksen viimeisenä vaiheena, tukahduttivat hänen äänensä. Nähdessään hänen itkevän de Guiche sieppasi hänet käsivarsilleen ja vei hänet nojatuoliin. Hän tuskin enää kykeni hengittämään.
"Miksi", sopersi de Guiche polvillaan, "ette tunnusta minulle tuskianne? Rakastatteko jotakuta? Sanokaa se minulle. Minä kuolisin siitä, mutta vasta sitten kun ensin olen tuottanut teille lohtua ja huojennusta, vieläpä teitä palvellutkin."
"Ah, te rakastatte minua niin paljon!" vastasi prinsessa voitettuna.
"Niin, minä rakastan teitä siinä määrin, madame."
Prinsessa tarjosi hänelle molemmat kätensä.
"Minä rakastan todellakin", kuiskasi hän hiljaa, melkein kuulumattomasti.
De Guiche kuuli sen.
"Kuningastako?" kysäisi hän.