D'Artagnan pysyi ikkunansa ääressä huolettomana ja tyynenä. Olisi voinut vannoa, että hän ei nähnyt mitään eikä kenties aavistanut, keitä nuo kaksi seikkailijaa olivat, jotka viittoihinsa verhottuina astuivat pihan yli. Mutta vaikka d'Artagnan ei ollut heitä näkevinään, ei hän hetkeksikään päästänyt heitä silmistään, ja vihellellen muskettisoturien vanhaa marssia, jonka hän muisti vain suurissa tilaisuuksissa, hän edeltäpäin arvaili ja laski sitä huutojen ja. suuttumuksen myrskyä, mikä kuninkaan palattua nousisi.
Astuessaan la Vallièren huoneeseen ja nähdessään sen olevan tyhjillään ja vuoteen koskemattomana, kuningas todella alkoi pelätä ja kutsui Montalaisin. Tämä riensi saapuville, mutta hänen kummastuksensa oli yhtä suuri kuin kuninkaan. Hän ei tiennyt muuta sanoa hänen majesteetilleen kuin että la Vallière oli hänestä kuulostanut itkeneen osan yötä. Mutta tietäen hänen majesteettinsa käyneen siellä hän ei ollut rohjennut udella.
"Mutta", kysyi kuningas, "mihin luulette hänen menneen?"
"Sire", vastasi Montalais, "Louise on hyvin hempeätunteinen, ja usein olen nähnyt hänen nousevan ennen päivänkoittoa ja pistäytyvän puutarhaan. Ehkä hän on siellä tänä aamunakin."
Se tuntui kuninkaasta uskottavalta, ja hän kiirehti heti alas, mennäkseen etsimään karkulaista. D'Artagnan näki hänen tulevan kalpeana ja vilkkaasti jutellen seuralaisensa kanssa. Kuningas kääntyi puutarhaan päin, ja de Saint-Aignan seurasi häntä aivan hengästyksissään.
D'Artagnan pysyi liikahtamatta ikkunassaan, yhä vihellellen ja olematta mitään näkevinänsä.
"Kas, kas", jupisi hän itsekseen, kun kuningas oli kadonnut näkyvistä, "hänen majesteettinsa kiintymys on voimakkaampi kuin luulinkaan. Hän osoittaa mielestäni nyt suurempaa harrastusta kuin neiti de Mancinin asiassa."
Neljännestunnin kuluttua kuningas ilmestyi jälleen näkyviin, etsittyään kaikkialta. Hän oli läkähtymäisillään. Sanomattakin tiedämme, että kuningas ei ollut mitään löytänyt. De Saint-Aignan pysytteli kintereillä, leyhytellen itseään hatullaan ja kysellen muunnetulla äänellä tietoja ensimmäisiltä kohtaamiltaan palvelijoilta ja muiltakin vastaantulijoilta. Hänen tielleen osui Manicamp, joka oli vähin erin juuri saapunut Fontainebleausta, käyttäen kokonaisen vuorokauden taipaleeseen, josta muut olivat suoriutuneet kuudessa tunnissa.
"Oletteko nähnyt neiti de la Vallièreä?" kysyi häneltä de Saint-Aignan.
Yhä haaveilevana ja hajamielisenä luuli Manicamp de Guichesta puhuttavan ja vastasi: