"Minä panen hänet peruuttamaan tuomionsa; minä pakotan."
"Pakotatte? Oh, ei, ei!"
"Se on totta; minä suostutan hänet."
Louise pudisti päätänsä.
"Minä rukoilen häntä, jos on tarvis", sanoi Ludvig. "Uskotko sen jälkeen rakkauteeni?"
Louise kohotti päätänsä.
"Älkää koskaan nöyrtykö minun tähteni! Antakaa minun mieluummin kuolla."
Ludvig mietti. Hänen piirteensä synkistyivät.
"Tahdon rakastaa yhtä paljon kuin sinä rakastat", virkkoi hän; "tahdon kärsiä yhtä paljon kuin sinä olet kärsinyt. Olkoon se sovituksenani sinun silmissäsi. Kas niin, jättäkäämme nämä joutavat pikkumaisuudet; olkaamme surumme suuruiset, olkaamme yhtä voimakkaat kuin rakkautemme!"
Näin sanoessaan hän kietaisi tytön syleilyynsä molemmilla käsivarsillaan.