"Olen jo saanut kylläni tuosta häijystä ja halveksivasta sukkeluudesta. Suokaa minulle hänen armahduksensa."
"En koskaan!"
"Pakotatteko minut sotajalalle perheeni kanssa?"
"Minullakin on perheeni, jonka turviin paeta."
"Onko tuo uhkaus, ja unohdatteko itsenne siinä määrin? Luuletteko, että sukulaisenne teitä tukisivat, jos menisitte uhmailussanne niin pitkälle?"
"Minä toivon, sire, että te ette pakota minua mihinkään arvolleni sopimattomaan."
"Minä toivoin, että te muistaisitte ystävyyttämme, — että kohtelisitte minua veljenä."
Madame pysähtyi hetkiseksi.
"En kieltäydy tunnustamasta teitä veljekseni", virkkoi hän, "jos kohtakaan en suostu teidän majesteettinne vaatimaan vääryyteen."
"Vääryyteen?"