"Jutelkaamme, Louise", virkkoi hän, "jutelkaamme vakaasti, jos tahdot."
Suuressa mielenkuohussaan Louise tunsi salaista pelkoa tuosta sanasta "vakavasti", jota Montalais oli tarkoituksellisesti korostanut.
"Hyvä Jumala, rakas Aure", äännähti hän. "Mikä nyt on?"
"Asia on niin, rakas ystävä, että Madame aavistaa koko asian."
"Minkä niin?"
"Tarvitseeko meidän selitellä, ja etkö sinä ymmärrä, mitä tahdon sanoa? Onhan sinun täytynyt huomata Madamen vaihtelevat mielentilat jo useiden päivien kuluessa. Olethan nähnyt, miten hän on kutsunut sinut luokseen, sitten lähettänyt sinut pois, sitten jälleen ottanut takaisin."
"Se on tosiaan kummallista, mutta minä olen tottunut hänen oikkuihinsa."
"Maltahan vielä. Huomasithan myöskin, miten Madame suljettuaan sinut pois huvimatkalta eilen antoi sinulle sitten määräyksen tulla mukaan."
"Enkö sitä olisi huomannut? Epäilemättä."
"No niin, Madamella näkyy nykyään olevan riittävästi tietoja, sillä hän on suoraan käynyt päämääräänsä, kun hänellä Ranskassa ei enää ole mitään asetettavana kaikkimurskaavaa tulvaa vastaan. Tiedätkö, mitä tulvalla tarkoitan?"