"Niin ollen on onnellisuuden ehtona uskoa olevansa tyydytetty ja odottaa."
"Odottaa! Tunnetko muka sinä, mitä se sana merkitsee!"
"No, no, sire, älkää heittäytykö tuskailemaan. Olen jo pohtinut tilannetta ja harkitsen juuri uutta kehittelyä."
Kuningas pudisti toivottomasti päätänsä.
"Mitä! Eikö teidän majesteettiinne tyydy siihenkään?"
"No, kyllähän, hyvä de Saint-Aignan; mutta keksi, Jumalan nimessä, keksi varmasti jotakin!"
"Sire, minä otan pohtiakseni, sen enempää en voi luvata."
Kuningas tahtoi vielä tarkastella muotokuvaa, kun malli ei enää ollut nähtävissä. Hän huomautti maalarille muutamista korjattavista pikku seikoista ja poistui sitten. De Saint-Aignan hyvästeli nyt taiteilijan menemään.
Tuskin oli maalari tamineinensa kadonnut, kun Malicorne pisti päänsä oviverhojen välitse. Kreivi vastaanotti hänet avosylin, mutta silti hieman alakuloisena sävyltään; kuninkaallisen auringon tielle osunut pilvi loi varjonsa uskolliseen saattolaistähteenkin.
Malicorne huomasi ensi silmäyksellä hovimiehen katsannon verhoutumisen.