"Huomiseen, Louise."
Tyttö huokasi, mutta voimattomana vastustamaan kuninkaan pyyntöä hän sitten lupautui:
"Niin, koska teidän majesteettinne tahtoo."
Näin sanoen hän keveästi nousi portaita ja katosi rakastajansa näkyvistä.
"No, mitä sanotte, sire?…" kysyi de Saint-Aignan hänen lähdettyään.
"Hm, eilen pidin itseäni ihmisistä onnellisimpana, Saint-Aignan."
"Ja tänäänkö siis kenties katsotte olevanne onnettomin kuolevainen?" tiedusti kreivi hymyillen.
"En, mutta tämä rakkaus on sammumaton jano; turhaan juon, turhaan ahmin uutteruutesi hankkimia pisaroita: mitä enemmän juon, sen pahemmin janottaa."
"Se on hiukan omaakin syytänne, sire; teidän majesteettinnehan on aseman tällaiseksi sovittanut."
"Oikea huomautus."