Maalari sai nopeasti tehdyksi luonnoksen; sitten alkoivat ensimmäiset siveltimen vedot loihtia harmaalle pohjalle viehkeän immen lempeitä ja runollisia piirteitä, — helliä silmiä ja silkkikutrien ympäröimiä rusottavia poskia. Sillaikaa rakastavaiset haastelivat melkein yksinomaan vain katseilla, jotka toisinaan sulivat niin raukeiksi, että maalarin oli keskeytettävä työnsä, välttääkseen antamasta la Vallièrelle Erysinen ilmettä. Silloin tuli de Saint-Aignan apuun: hän lausui runosäkeitä tai kertoi tuollaisia kaskuja, joista Patru tuli tunnetuksi ja Tallemant des Réaux kuuluisaksi. Väliin taas la Vallière väsyi; nyt levähdettiin, ja paikalla ilmestyi kiinalaisella posliinitarjottimella vuodenajan herkullisimpia hedelmiä ja kaiverruskoristeisessa hopeakannussa poreilevaa sherryä lisiksi tähän kuvaelmaan, josta maalarimme oli jäljennettävä vain päiväperhosen esittäjä.
Ludvig päihtyi rakkaudesta, la Vallière onnesta, de Saint-Aignan kunnianhimosta. Maalarimme kokosi muistoja vanhoiksi päivikseen. Siten kului kaksi tuntia; kello löi neljä, kun la Vallière nousi ja antoi merkin kuninkaalle. Ludvig lähestyi nyt taulua ja lausui muutamia imartelevia sanoja taiteilijalle. De Saint-Aignan ylisti yhdennäköisyyttä vakuuttaen olevansa jo varma maalauksen eloisasta onnistumisesta. La Vallière kiitti maalaria punastellen ja siirtyi viereiseen huoneeseen, jonne kuningas saattoi häntä, kutsuen mukaan de Saint-Aignanin.
"Huomiseen siis, eikö niin?" sanoi hän la Vallièrelle.
"Mutta, sire, ettekö ajattele, että minua varmasti vielä tullaan tavoittamaan ollessani poissa?"
"No, mitä siitä?"
"Miten minun silloin käy?"
"Te olette kovin arka, Louise!"
"Mutta jos Madame todella lähettää kutsun?"
"Oh", vastasi kuningas, "tuleehan toki sekin päivä, jolloin te itse sanotte minulle, että minun on uhmattava kaikkea, ollakseni teitä enää jättämättä."
"Sinä päivänä, sire, olisin järjiltäni, ja teidän majesteettinne ei saisi uskoa minua."