"Siinäkö kaikki?" huudahti kuningatar hämmästyneenä.
"Niin."
"Eikö mitään muuta?"
"Armias taivas, te ette tunne minua, jos ette käsitä, että pidän sitä kaikkein suurimpana hyvänätyönä, mitä voin elämässäni kohdata! Voitteko siis suostua?"
"Kyllä, kaikesta sydämestäni."
"Oi, kiitos!"
"Ja minua ilahduttaisi hyvin suuresti", jatkoi kuningatar epäluuloisena, "jos läsnäolostani voisi olla sinulle jotakin hyötyäkin."
"Hyötyäkö?" huudahti herttuatar nauraen. "Oh, ei, ei, — mutta tuhatkertaisesti mielihyvää, viihdytystä, lohtua kyllä. Minulla siis on lupauksenne?"
"Se on sovittu."
Herttuatar tarttui valtiattaren kauniiseen käteen ja suuteli sitä kiihkeästi.