"Mitä se merkitsee?"
"Kaljupään Aiskhyloksen."
"No?"
"Aiskhyloksen, jonka pääkalloa ilmassa lentävä korppikotka, arvattavasti teidän korppikotkanne — suuri kilpikonnilla herkuttelija — luuli kiveksi, paiskaten kuoreensa käpristyneen kilpikonnan hänen kaljuunsa."
"Hei, hiisi vieköön, la Fontaine on oikeassa", lausui Fouquet, joka oli käynyt miettiväiseksi; "jokainen korppikotka, kun sen tekee mieli kilpikonnan paistia, tietää hyvin, miten voi ilmaiseksi murskata sen kuoret. Perin onnellisia kilpikonnat, joiden kopasta tarhakäärme maksaa puolitoista miljoonaa. Tuotakoonpa minulle sellainen antelias matelija kuin tuo teidän sadussanne mainittu, Pélisson, niin myyn hänelle kuoreni."
" Rara avis in terris!"[17] huudahti Conrart.
"Kuten musta joutsen, eikö niin?" lisäsi la Fontaine. "No, sellaisen mustan linnun olen minä löytänyt."
"Oletteko löytänyt prokuraattorinvirkani ostajan?" huudahti Fouquet.
"Olen, monsieur."
"Mutta herra yli-intendentti ei ole koskaan sanonut myyvänsä sitä", yritti Pélisson väittää.