"Vaimoparka!" virkahti Fouquet.
"Malttakaas. Conrart väittää aina, että minä en osaa tehdä kauppoja. Saattepa nähdä, miten tämän asian hommasin."
"Antakaa kuulua!"
"'Tiedättekö', sanoin Vanelille, 'että sellainen virka on julman kallis?' 'Kuinka paljon suunnilleen?' kysyi hän. 'Herra Fouquet on hylännyt siitä seitsemäntoistasadan tuhannen livren tarjouksen.' 'Vaimoni', vastasi Vanel, 'on arvioinut sen noin neljääntoistasataantuhanteen'. 'Käteistä', virkoin minä. 'Niin, hän on myynyt maatilansa Guiennessä ja saanut siten rahoja.'"
"Se on komea kasa kaapata yhdellä kertaa", virkkoi abbé Fouquet mielevästi, puuttuen nyt vasta puheeseen.
"Rouva Vanel-parka!" mutisi Fouquet.
Pélisson kohautti olkapäitään.
"Häijyläinen!" hän kuiskasi Fouquetin korvaan.
"Aivan niin!… Olisi vain ihanaa käyttää häijyläisen rahoja sen pahan korvaamiseen, mihin enkeli on minun tähteni uhrautunut."
Pélisson katseli ihmeissään Fouquetia, jonka ajatukset tästä hetkestä kohdistuivat uuteen päämäärään.