"Eipä voisi tehdä liikaa naisen tähden, jota on rakastanut", hymähti hän. "Marguerite tahtoo päästä yliprokuraattorin rouvaksi. Miksi en hänelle sitä iloa soisi? Nyt kun arinkaan omatunto ei voisi minua mistään soimata, ajatelkaamme naista, joka rakastaa minua. Markiisitar de Bellière on varmaan tuolla."
Hän osoitti sormellaan salaovea.
Teljettyään itsensä huoneeseen hän avasi oven maanalaiseen käytävään, astuen nopeasti Vincennesin talon ja omansa välille sovitettua yhtymäpaikkaa kohti. Hän ei ollut huolinut ilmoittaa ystävättärelleen kellonsoitolla, varma kun oli, että tämä ei koskaan jäisi sovittuihin kohtaamisiin saapumatta.
Markiisitar oli todellakin tullut. Hän odotteli. Yli-intendentin askeleet ilmaisivat hänelle tämän saapuvaksi, ja hän riensi ottamaan vastaan oven alitse pistetyn kirjelapun:
"Tule, markiisittareni; sinua odotetaan illallisille."
Onnellisena ja toimeliaana rouva de Bellière astui vaunuihinsa Vincennesin lehtokujassa. Perillä hän ojensi kätensä Gourvillelle, joka paremmin miellyttääkseen isäntäänsä vartosi hänen tuloaan pihanpuolisilla ulkoportailla.
Markiisitar ei ollut nähnyt Fouquetin mustien hevosten höyryävinä ja vaahdosta valkeina tuovan takaisin Saint-Mandéhen Pélissonia ja samaa kultaseppää, jolle rouva de Bellière oli myynyt pöytähopeansa ja jalokivensä. Pélisson vei tämän miehen työhuoneeseen, josta Fouquet ei ollut vielä poistunut. Yli-intendentti kiitti kultaseppää noiden kalleuksien säilyttämisestä, vaikka tällä oli ollut oikeus ne myydäkin. Hän loi silmänsä yhteislaskelmaan, joka nousi kolmeentoistasataan tuhanteen livreen. Sitten hän istahtaen pöytänsä eteen kirjoitti neljäntoistasadantuhannen livren maksuosoituksen, joka oli näytettäessä suoritettava hänen rahastostaan huomenna ennen puoltapäivää.
"Sadantuhannen livren hyvitys!" huudahti kultaseppä. "Ah, monseigneur, onpa se jalomielistä!"
"Ei ollenkaan, ei ollenkaan, monsieur", virkkoi Fouquet taputtaen häntä olalle; "on kohteliaisuuksia, joita ei voi koskaan maksaa. Jos hyvitys osapuilleen korvaakin kauppavoiton, jonka olisitte saanut, jää vielä rahojenne korot."
Näin lausuessaan hän irroitti kalvosimestaan timanttinapin, jonka sama kultaseppä useasti oli arvioinut kolmentuhannen pistolin hintaan.