Bragelonne jatkaa tiedustuksiaan.
Kapteeni oli palvelustoimessaan; hänellä oli vartioviikkonsa. Vaipuneena nahkaiseen nojatuoliin, kannus lattiaan iskettynä, miekka säärten välissä, hän viiksiään kierrellen luki suurta kirjetukkua.
D'Artagnan murahti ilosta nähdessään ystävänsä pojan.
"Raoul, poikaseni", sanoi hän, "miten onkaan kuningas tullut kutsuneeksi sinut takaisin?"
Nämä sanat kuulostivat pahalta nuoren miehen korvaan; hän vastasi istahtaessaan:
"Totisesti en tiedä mitään siitä! Tiedän vain, että olen tullut."
"Hm!" äännähti d'Artagnan, kääntäen kirjeet kokoon ja luoden merkitsevän silmäyksen puhujaan. "Mitä sanotkaan, poikaseni? Ettäkö kuningas ei ole sinua kutsunut takaisin ja kumminkin olet täällä? En tuota oikein ymmärrä."
Raoul oli jo kalpea, hän kieritteli hattuaan väkinäisin ilmein.
"Millaista naamaa sinä näytätkään, lempo soikoon, — ja mitä hautajaiskeskustelua onkaan haastelusi!" huudahti kapteeni. "Englannissako sellaista oppii? Mordioux, olen minäkin ollut Englannissa ja palannut sieltä virkkuna kuin peipponen, Hellitähän kielesi kantimia!"
"Minulla on liian paljon sanottavaa."