"Ahaa! Miten isäsi jakselee?"
"Suokaa anteeksi, rakas ystävä; aioin kysyä sitä teiltä."
D'Artagnan jännitti katseensa kahta terävämmäksi, tuon katseen, jolta mikään salaisuus ei jäänyt kätköön.
"Sinulla on huolia?" virkkoi hän.
" Pardieu, sen te hyvin tiedätte, herra d'Artagnan."
"Minäkö?"
"Niin juuri. No, älkää nyt tekeytykö kummastuneeksi."
"En tekeydy kummastuneeksi, ystäväni."
"Hyvä kapteeni, tiedän varsin hyvin, että löisitte minut sekä älykkyydessä että voimain mittelyssä. Tällä hetkellä, näettekös, olen hölmö, olen pieni itikka. Minulla ei ole aivoja eikä käsivartta, mutta älkää halveksiko minua; auttakaa minua. Sanalla sanoen, olen luoduista kurjin."
"Ohhoh, miksi niin?" kysyi d'Artagnan, riisuen vyönsä hellyttäen hymyilyään.