"Kuka se on?"
"Muuan nainen."
"Neiti de la Vallière itse, eikö niin?" tiedusti d'Artagnan hymyillen. "Haa, sepä mainio ajatus! Etsit lohdutusta, saatkin sitä pian. Ei tyttö toki itsestään pahaa puhune."
"Erehdytte, monsieur", vastasi Raoul; "nainen, jonka puoleen käännyn, kyllä sanoo minulle paljon pahaa."
"Montalais, — löisin vetoa?"
"Niin, Montalais."
"Ah, hänen ystävättärensä? Siinä asemassa nainen suuresti liioittelee hyvän tai pahan. Älä puhu Montalaisille, Raoul hyvä."
"Ette te siitä syystä tahdo minua Montalaisista loitontaa."
"No en, sen myönnän… Ja miksi leikkisinkään kanssasi kuin kissa hiiriparalla? Sinä herätät minussa tosiaankin sääliä. Ja jos haluan, ettet tällä hetkellä puhuisi Montalaisille, teen sen siksi, että sinä paljastaisit salaisuutesi ja sitä käytettäisiin väärin. Odota, jos voit."
"Minä en voi."