'Herra kreivi! Älkää ihmetelkö, että löydätte tämän nimikirjoituksellani varustetun paperin ennen kuin eräs ystäväni, jonka pian lähetän luoksenne, saa kunnian selittää teille käyntini tarkoituksen.
Raoul de Bragelonne.'
Hän kääri paperiliuskan kokoon, pisti sen rakastavaisten huoneeseen johtavan oven avaimenreikään, ja varmistauduttuaan, että paperi de Saint-Aignanin palatessa ei voinut jäädä tältä näkemättä, saapui prinsessan luo, joka jo oli ehtinyt portaitten yläpäähän.
Ulkona käytävässä he erosivat. Raoul oli kiittävinään hänen korkeuttaan, Henriette surkutteli tai oli kaikesta sydämestään surkuttelevinaan onnetonta, jonka hän juuri oli tuominnut niin kauheaan rangaistukseen.
"Oi", virkahti hän nähdessään tämän poistuvan kalpeana ja verestävin silmin, "oi, jos olisin sen tiennyt, niin olisin salannut totuuden tuolta poikapoloiselta!"
193.
Portoksen menettelytapa.
Tähän pitkään kertomukseen sijoittamiemme henkilöiden moninaisuudesta johtuu, että kukin heistä pääsee esiintymään vain vuoronsa jälkeen, sikäli kuin juoni ehdottomasti vaatii. Siksipä ei lukijoillamme ole ollut tilaisuutta tavata Portos-ystäväämme sen jälkeen kun hän palasi Fontainebleausta.
Kuninkaan osoittaman suosiollisuuden kunnia ei ollut ollenkaan muuttanut arvoisan aatelismiehen tyyntä ja sydämellistä luonnetta. Hän vain kulki pää pystymmässä kuin tavallista, ja jotakin suurenmoisen ylvästä ilmeni hänen ryhdissään siitä asti kun hänelle oli suotu armo aterioida kuninkaan pöydässä. Hänen majesteettinsa ruokasali oli tehonnut Portokseen eräällä erityisellä tavalla. Bracieuxin ja Pierrefondsin herra muisteli mielellään, että noilla merkillisillä päivällisillä monilukuiset palvelijat ja joukko upseereja vieraiden takana antoivat aterialle loistoa ja täyttivät juhlallisesti huoneen. Portos päätti suoda herra Moustonille jonkunlaisen virka-aseman, järjestää muunkin väkensä arvoasteittain ja hankkia saattueekseen oman upseerikunnan, mikä ei ollut tavatonta suurille päälliköille, koskapa edellisellä vuosisadalla sellaista komeutta kannattivat herrat de Tréville de Schomberg ja de la Vieuville, puhumattakaan kardinaali de Richelieusta, Condén prinssistä ja sotamarski de Bouillon-Turennesta. Miksipä ei hän, kuninkaan ja Fouquetin ystävä, parooni, sotainsinööri ynnä muuta, nauttisi kaikista suuren varallisuuden ja huomattavien ansioitten tuottamista viehätyksistä?
Aramis, jonka tiedämme paljon seurustelleen herra Fouquetin kanssa, jätti hänet usein yksikseen, ja d'Artagnankaan ei virkatoimiensa tähden päässyt paljon seurustelemaan hänen kanssaan, Portos oli omasta puolestaan jo hiukan kyllästynyt Trüchenin ja Planchetin rattoon, ja niinpä hän yllätti itsensä haaveilemasta, tietämättä siihen varsinaista syytä. Mutta jos joku olisi häneltä kysynyt: "puuttuuko sinulta mitään, Portos?" olisi hän epäilemättä vastannut myöntävästi. Syödessään kerran päivällistä asunnossaan, joissa tilaisuuksissa Portos koetti muistella yksityiskohtia kuninkaan päivällisistä, — puolittain iloisena hyvän viinin vaikutuksesta, puolittain suruissaan kunnianhimoisten tuumiensa painosta, — oli Portos vaipumassa alkavaan ruokalepoon, kun hänen kamaripalvelijansa tuli ilmoittamaan, että herra de Bragelonne halusi häntä puhutella.