"Esittääkseen minulle haasteen?"
"Juuri niin."
"Ja hän valittaa loukanneeni häntä?"
"Julmasti, kuolettavasti!"
"Millä tavalla, jos suvaitsette? Sillä hänen menettelynsä on liian salaperäistä; minun pitää nähdä siinä edes jotakin järkeä."
"Monsieur", vastasi Portos, "ystäväni täytyy olla oikeassa, ja jos hänen menettelynsä kenties onkin salaperäistä, syyttäkää siitä vain itseänne."
Portos lausui nämä viimeiset sanat niin varmalla luottamuksella, että henkilön, joka ei paljon tuntenut hänen tapojansa, täytyi uskoa niihin sisältyvän äärettömän paljon merkitystä.
"Salaperäistä, olkoon! Tarkastakaamme tuota salaperäisyyttä", kehoitti de Saint-Aignan.
Mutta Portos kumarsi.
"Tietenkin pidätte sopivana, etten puutu yksityiskohtiin, monsieur", virkkoi hän, "ja oivallisista syistä."