"Se ei ole valitus", vastasi Atos, "paitsi jos teidän majesteettinne… Mutta suokaa minun aloittaa alusta, sire."
"Minä odotan."
"Kuningas muistaa, että herra de Buckinghamin lähdön aikaan minulla oli kunnia puhutella teidän majesteettianne."
"Niin, jokseenkin siihen aikaan… muistan kyllä. Mutta keskustelun aiheen… sen olen unohtanut."
Atos säpsähti.
"Minulla on kunnia muistuttaa siitä kuninkaalleni", virkkoi hän. "Oli kysymys eräästä teidän majesteetillenne silloin esittämästäni pyynnöstä, ja se koski avioliittoa, jonka herra de Bragelonne halusi solmia neiti de la Vallièren kanssa."
— Nyt siihen tullaan, — ajatteli kuningas. "Jo muistankin", hän sanoi ääneen.
"Sillä kertaa", jatkoi Atos, "kuningas oli niin hyvä ja jalomielinen minua ja herra de Bragelonnea kohtaan, että ainoakaan teidän majesteettinne lausumista sanoista ei ole haihtunut mielestäni."
"Ja…?" virkahti Ludvig.
"Mutta pyytäessäni herra de Bragelonnelle neiti de la Vallièren kättä teidän majesteettinne kuitenkin vastasi kieltävästi."