"Sitten olette tiennyt sen vain vähän aikaa. Sillä jos teidän majesteettinne olisi tiennyt sen ensi kertaa pyytäessäni, olisitte vaivautunut sen minulle sanomaan."
"Vain vähän aikaa."
Atos oli hetkisen vaiti.
"Sitten en laisinkaan käsitä", virkkoi hän, "että kuningas lähetti herra de Bragelonnen Lontooseen. Tuo karkoitus kummastuttaa hyvällä syyllä niitä, joille kuninkaan kunnia on kallis."
"Kuka puhuu kuninkaan kunniasta, herra de la Fère?"
"Kuninkaan kunnia, sire, on koko hänen aatelistonsa kunnia. Kun kuningas loukkaa jotakuta aatelismiehistään eli siis tuottaa haittaa hänen kunnialleen, kärsii hänen oma kunniansa sen kolauksen."
"Herra de la Fère!"
"Sire, lähetittekö Bragelonnen varakreivin Lontooseen ennen kuin tulitte neiti de la Vallièren rakastajaksi, vai jälkeenkö?"
Ärtyneenä, varsinkin kun tunsi itseänsä hallittavan, kuningas tahtoi kädenliikkeellä viitata Atokselle hyvästi.
"Sire, sanon teille kaikki", vastasi kreivi. "Minä en lähde täältä saamatta teidän majesteetiltanne tyydytystä tai hankkimatta sitä itse. Lähden tyytyväisenä, jos olette minulle todistanut olevanne oikeassa; tyytyväisenä, jos olen teille todistanut, että olette väärässä. Oi, te kyllä kuuntelette minua. Olen vanha, ja sydämeni sykkii kaikelle, mitä kuningaskunnassa on todella suurta ja todella voimakasta. Olen aatelismies, joka olen vuodattanut vertani isänne ja teidän edestänne, koskaan pyytämättä mitään teiltä, yhtä vähän kuin isältännekään. En ole tehnyt vääryyttä kellekään tässä maailmassa ja olen toimittanut tunnustettavia palveluksia kuninkaille. Te varmasti kuuntelette minua! Tulin vaatimaan teitä tilille erään palvelijanne kunniasta, palvelijanne, jota olette loukannut valheella tai jonka te heikkoudesta olette pettänyt. Tiedän ärsyttäväni teidän majesteettianne; mutta tosiasiat surmaavat meidät. Tiedän teidän miettivän millä rangaistuksella kostaisitte suorapuheisuuteni; mutta tiedän myöskin, mitä rangaistusta anon teille Jumalalta, kertoessani Hänelle teidän petollisuutenne ja poikani onnettomuuden."