Kun hän palasi kotiinsa kalpeana ja synkkänä, istui Raoul vielä epätoivoisessa asennossaan. Kuullessaan ovien avautuvan ja isänsä askelten lähenevän nuori mies kuitenkin kohotti päätänsä.
Atos oli kalpea, avopäin ja vakavan näköinen; hän jätti päällysnuttunsa ja hattunsa lakeijalle, viittasi tätä poistumaan ja istahti Raoulin luo.
"No, monsieur", kysyi nuori mies keikahduttaen surumielisesti päänsä alas, "oletteko nyt vakuuttunut?"
"Olen, Raoul; kuningas rakastaa neiti de la Vallièrea."
"Hän siis myöntää sen?" huudahti Raoul.
"Ehdottomasti", virkkoi Atos.
"Entä Louise?"
"Häntä en nähnyt."
"Mutta kuningas puhui hänestä teille? Mitä hän sanoi?"
"Että tyttö rakastaa häntä."