"Ja koston osalta. Sillä pelkään, että tuumit kostoa."
"Oi, monsieur, rakkauden… ehkä joskus myöhemmin onnistun riuhtaisemaan rinnastani. Jumalan ja teidän viisaitten kehoitustenne avulla uskon siihen kykeneväni. Kostoa en ole uneksinut muuta kuin häijyn ajatuksen valtaamana; sillä enhän minä olisi voinut oikealle rikolliselle kostaa. Olen siis luopunut kostonhankkeesta."
"Et niin ollen enää ajattele etsiä riitaa herra de Saint-Aignanin kanssa?"
"En, monsieur. Haaste on annettu; jos herra de Saint-Aignan ottaa sen vastaan, niin pysyn siinä. Mutta ellei hän noudata sitä, jääköön asia sikseen."
"Ja de la Vallière?"
"Ettehän toki ole vakavasti pitänyt mahdollisena, että aikoisin kostaa naiselle", vastasi Raoul niin surumielisesti hymyillen, että se pulpahdutti kyyneleen silmäripsien reunaan tälle miehelle, joka niin usein oli kumartunut omien ja muiden murheitten yli.
Hän ojensi Raoulille kätensä, johon tämä kiihkeästi tarttui.
"Siis, kreivi, pidätte aivan varmana, että onnettomuus on korjaamaton?" kysyi nuori mies.
Atos ravisti vuorostaan päätänsä.
"Lapsiparka!" kuiskasi hän.