"Ei, sire", huudahti la Vallière kiihkeästi, "suvaitkaa jättää kaikki ennalleen."
"Mitä, mademoiselle! Kieltäydyttekö siitä, mitä olen velvollinen ja halukas tekemään hyväksenne?"
"Minulle riittää yltäkyllin se kunnia sire, että sain liittyä Madamen seurueeseen."
"Mutta jos kieltäydyttekin omasta puolestanne, niin ottakaa ehdotukseni vastaan edes omaistenne tähden."
"Sire, teidän jalomielinen aikomuksenne häikäisee ja peloittaa minua, sillä osoittaessanne armollisuutta sukuani kohtaan teidän majesteettinne toimittaa meille kadehtijoita ja itsellenne vihollisia. Jättäkää minut syrjäisyyteeni, sire, jättäkää minulle se onnekas tyydytys, että tunteissani ei voi olla itsekkyyttä."
"Ah, tuo on ihailtavaa puhetta!" huudahti kuningas.
"Totta kyllä", kuiskasi Aramis Fouquetin korvaan; "sellaista ei Ludvig liene tottunut kuulemaan."
"Mutta", vastasi Fouquet, "entä jos tyttö antaa samanlaisen vastauksen minun kirjeeseeni?"
"No", tyynnytti Aramis, "älkäämme tehkö ennakkopäätelmiä, vaan odottakaamme loppua."
"Ja sitäpaitsi, hyvä herra d'Herblay", lisäsi yli-intendentti, joka ei luonnostaan ollut taipuvainen uskomaan tuollaisia tunteenpurkauksia ihan kirjaimellisesti, "epäitsekkyys kuninkaitten edessä on useinkin viisaasti harkittua."