"Minä tottelin ja tässä nyt olen."
Atos puristi ystävänsä kättä.
"Lähtekäämme!" virkkoi hän.
"Oh", sanoi d'Artagnan, "sinulla on varmaan joitakuita pikku asioita järjestettävinä, ennenkuin lähdet asunnostasi!"
"Minullako? Ei ensinkään."
"Mitä!…"
"Hyvä Jumala, ei. Tiedäthän, d'Artagnan, että olen aina ollut vaatimaton matkustavainen maan päällä, valmis lähtemään kuninkaani käskystä maailman ääriin, valmis muuttamaan tästä maailmasta Jumalani käskystä. Mitä tarvitsee valmistaunut ihminen? Matkalaukun tai ruumiskirstun. Olen valmis tänään, kuten aina, rakas ystävä. Vie minut siis."
"Mutta Bragelonne?…"
"Olen kasvattanut hänet samoissa periaatteissa, jotka olen itselleni omaksunut, ja huomasithan, miten hän sinut nähdessään heti arvasi tulosi syyn. Olemme hänet hetkeksi eksyttäneet jäljiltä; mutta ole huoletta, hän aavistaa kylliksi epäsuosioni, jotta hän ei ylenmäärin säikähdä. Lähtekäämme."
"Lähtekäämme", säesti d'Artagnan tyynesti.