"Ystäväni", sanoi kreivi, "kun olen taittanut miekkani kuninkaan edessä ja heittänyt palaset hänen jalkojensa juureen, olen kai vapautunut sitä sinulle jättämästä."
"Olet oikeassa; ja mitä hittoa sinun miekallasi tekisinkään?"
"Kävelenkö edessäsi vai takanasi?"
"Käsikynkässäni", vastasi d'Artagnan. Ja hän tarttui kreivin käsivarteen, astuakseen alas portaita.
Grimaud, joka oli kohdannut heidät eteisessä, katseli levottomana heidän lähtöään. Hän tunsi kylliksi elämää, aavistaakseen tässä olevan jotakin kätkettynä.
"Kah, sinäkö siinä, kunnon Grimaud!" virkkoi Atos. "Me lähdemme…"
"Ajelemaan vaunuissani", keskeytti d'Artagnan ystävällisellä pään nyökäytyksellä.
Grimaud kiitti d'Artagnania irvistyksellä, joka nähtävästi oli aiottu hymyilyksi, ja saattoi ystävyksiä vaunujen ovelle. Atos nousi ajopeleihin ensimmäisenä, d'Artagnan seurasi häntä lausumatta ajajalle sanaakaan. Tämä vaatimaton ja hiljainen lähtö ei herättänyt mitään huomiota naapuristossa. Kun vaunut olivat ehtineet rantakaduille, sanoi Atos.
"Näyt vievän minut Bastiljiin?"
"Minäkö?" virkkoi d'Artagnan. "Minä vien sinut mihin tahdot mennä, en minnekään muualle."