"Tiedän liian hyvin, veikkoseni", vastasi d'Artagnan, "että kieltosi on kielto. En enää yritä vakuutella. Sinä tahdot joutua Bastiljiin?"
"Niin tahdon."
"Menkäämme sinne!… Bastiljiin!" lisäsi d'Artagnan ajajalle.
Ja heittäytyen takakenoon vaunuissa hän pureskeli viiksiään niin kiihkeästi, että se Atokselle ilmaisi jonkun päätöksen syntyneen tai olevan syntymässä ystävän aivoissa.
Puhe taukosi vaunuissa, ja ne vierivät edelleen yhtä nopeasti eli yhtä verkalleen. Atos tarttui muskettisoturin käteen.
"Ethän ole minulle suutuksissa, d'Artagnan?" tiedusti hän.
"Suutuksissa? Oh, pardieu, en! Minkä sinä teet sankaruudesta, sen olisin minä tehnyt itsepäisyydestä."
"Mutta uskothan, että Jumala kostaa puolestani, d'Artagnan?"
"Ja tunnen maan päällä henkilöitä, jotka siinä auttavat jumalaa", vastasi kapteeni.
202.