Sillävälin Atos ja d'Artagnan tervehtivät, ja kummastunut Baisemeaux, hämillään näiden kolmen vieraansa yhtymisestä, alkoi tuhansin elein kierrellä ja kaarrella heidän ympärillään.
"Kas vain!" virkahti Aramis. "Mikä sattuma…?"
"Samaa kysymme sinulta", vastasi d'Artagnan.
"Olemmeko kaikin saapuneet tyrmään teljettäviksi?" huudahti Aramis, tekeytyen hilpeäksi.
"Hehheh", naurahti d'Artagnan, "kyllähän nämä seinät hitonmoisesti haiskahtavat vankilalta. Herra Baisemeaux, tehän tuonnoin kutsuitte minut illalliselle?"
"Minä?" huudahti Baisemeaux.
"Kah, näytätte kuin pilvistä pudonneelta! Ettekö enää muista?"
Baisemeaux kalpeni, punastui, tarkkasi häntä silmäilevää Aramista ja änkytti lopuksi:
"Kyllä… kovin mielissäni… mutta… kuolemakseni… minä en… voi kurjaa muistia!"
"Noh, minä olen väärässä", sanoi d'Artagnan muka närkästyneenä.