"Rientäkäämme", ehdotti Portos; "hyökkäämme vaunujen kimppuun tiellä ja keholtamme Atosta pakenemaan."
"Kapinaa!" mutisi Raoul.
Portos loi Raouliin silmäyksen, joka oli hyvin hänen aikaisemman katseensa arvoinen. Raoul vastasi siihen vain puristaen hevosensa kylkiä kannuksillaan.
Muutamaa silmänräpäystä myöhemmin olivat kolme ratsastajaamme saavuttaneet vaunut, ja he seurasivat niitä niin läheltä, että hevosten hengitys kostutti ajopelien kuomia.
D'Artagnan, jonka aistit aina valvoivat, kuuli kavioiden kapseen. Juuri silloin oli Raoul käskenyt Portoksen karauttaa vaunujen ohi katsomaan, kuka oli Atoksen seurassa. Portos totteli, mutta ei voinut nähdä mitään; verhot olivat lasketut alas.
Kiivastus ja levottomuus voitti Raoulin. Tuo salaperäisyys yllytti hänet ryhtymään voimakeinoihin.
D'Artagnan puolestaan oli täydellisesti tuntenut Portoksen. Hän oli samaten nahkauutimien alta eroittanut Raoulin ja ilmaissut tekemänsä huomiot kreiville. Kumppanuksia halutti nähdä, ryhtyisivätkö Raoul ja Portos äärimmäisyystoimenpiteisiin.
Niin tapahtuikin. Pistooli ojolla Raoul karkasi käsiksi ensimmäiseen vaunuhevoseen, käskien ajajan pysähdyttää. Portos tarttui itse mieheen ja nosti hänet alas istuimelta. Grimaud siirsi seisautettujen vaunujen oviverhoa syrjään.
Raoul levitti käsivartensa huudahtaen:
"Herra kreivi! Herra kreivi!"