Lähellä vuodetta olevalle isolle, käyräjalkaiselle, nahkapäällysteiselle nojatuolille oli laskettu ihmeen uusilta näyttäviä vaatekappaleita. Pieni pöytä, jolla ei näkynyt kirjoja, ei papereita, ei mustetta, ei kyniä, kyyhötti hylättynä ikkunan edessä. Moniaat vielä täydet lautaset toisella pöydällä todistivat, että vanki oli tuskin koskenutkaan viime ateriaan.
Aramis näki nuoren miehen vuoteelleen ojentuneena, kasvot puolittain käsivarsien peitossa.
Vieraan tulo ei saanut häntä muuttamaan asentoansa; hän odotti tai nukkui. Aramis sytytti kynttilän, työnsi nojatuolin hiljaa taammaksi ja lähestyi vuodetta, sävyssään ilmaisten kunnioittavaa harrastusta.
Nuori mies kohotti päätänsä.
"Mitä minusta tahdotaan?" hän kysyi.
"Ettekö halunnut rippi-isää?"
"Kyllä."
"Syystä että olette sairas?"
"Niin."
"Oletteko pahoinkin sairas?"