"Ainakin tiedän, kuka häntä seurasi valtaistuimella."
"Miten sen tiedätte?"
"Eräästä kuningas Henrik IV:ttä esittävästä rahasta, jossa oli vuosiluku 1610, sekä toisesta, Ludvig XIII:n kuvalla leimatusta vuodelta 1612. Otaksuin, että kun oli vain kaksi vuotta näiden rahojen välillä, täytyi Ludvig XIII:n olla Henrik IV:n seuraaja."
"Tiedätte niin ollen", virkkoi Aramis, "että viimeksi hallinnut kuningas oli Ludvig XIII?"
"Sen tiedän", vastasi nuori mies hiukan punehtuen.
"No, tuolla ruhtinaalla oli paljon hyviä aatteita, paljon suuria suunnitelmia, mutta ne jäivät aina toistaiseksi silleen onnettomien aikojen ja niiden taistelujen vuoksi, joita hänen ministerillään Richelieullä oli kestettävänä Ranskan aatelistoa vastaan. Hän itse (minä puhun kuningas Ludvig XIII:sta) oli heikkoluontoinen. Hän kuoli jo nuorena ja surullisesti."
"Minä tiedän sen."
"Häntä oli kauan pahoin huolestuttanut se seikka, että hänellä ei ollut jälkeläisiä. Tämä on hyvin tuskallista ruhtinaille, joiden on jätettävä maan päälle muutakin kuin muisto, jotta heidän aatteensa kehittyisivät, jotta heidän työnsä jatkuisi."
"Kuoliko kuningas Ludvig XIII lapsettomana?" kysyi nuori vanki hymyillen.
"Ei, mutta pitkään aikaan ei hänellä ollut onnea saada perillistä. Kauan hän uskoi kuolevansa kokonaan. Ja tämä ajatus oli suistanut hänet syvään epätoivoon, kun sitten yhtäkkiä hänen puolisonsa, Itävallan Anna…"