"Monseigneur", sanoi hän hetkisen mietittyään, "minä ihailen suoraa ja lujaa järkevyyttä, joka ilmenee sanoissanne. Olen onnellinen, kun olen aavistanut kuninkaani."
"Vielä, vielä!… Oi, Jumalan tähden", huudahti prinssi puristaen jääkylmillä käsillään polttavan hien peittämää otsaansa, "älkää tehkö minulle vääryyttä! Minun ei tarvitse tulla kuninkaaksi, monsieur, ollakseni onnellisin ihmisistä."
"Ja minä, monseigneur, tarvitsen teidät kuninkaaksi ihmiskunnan onnen vuoksi."
"Ah", virkkoi prinssi uuden epäluulon herätessä, "mitä moittimista siis ihmiskunnalla on veljeäni vastaan?"
"Unohdin sanoa, monseigneur, että jos suvaitsette antautua minun johdettavakseni ja suostutte tulemaan maailman mahtavimmaksi ruhtinaaksi, silloin olette palvellut kaikkien niiden ystävien etuja, joita olen asianne puolelle hankkinut. Ja niitä ystäviä on paljon."
"Paljon?"
"Ja ennen kaikkea he ovat vaikutusvaltaisia."
"Selittäkää."
"Mahdotonta! Minä selitän, sen vannon meitä kuulevan Jumalan edessä, oikeana päivänä, silloin kun näen teidät Ranskan valtaistuimella."
"Entä veljeni?"