"Tuo mies, eikö niin?" hän kysyi.
"Aivan."
Molière tähtäsi vantteraan parooniin tuollaisen katseen, jotka penkovat sydämiä ja munaskuita. Tutkimus kaiketi näytti hänestä lupaavan hyviä tuloksia, sillä hän nousi heti ja pujahti viereiseen huoneeseen.
210.
Pukunäytteet.
Sillävälin väenpaljous vähitellen poistui, jättäen jokaiseen leikkauspöydän kulmaan nurkuvan murahduksen tai uhkauksen, kuten valtameren hiekkasärkillä laineet jättävät hiukan vaahtoa tai murskautuneita leviä, kuohahtaessaan pakovedellä takaisin rannasta.
Kymmenen minuutin kuluttua näyttäytyi Molière jälleen, viitaten oviverhon takaa d'Artagnanille. Tämä riensi esille, vetäen Portoksen mukanaan ja kuljettaen hänet jokseenkin monimutkaisten käytävien kautta Percerinin työhuoneeseen. Hihat ylöskäärittyinä vanhus pöyhi isoilla kultakukkasilla kirjailtua kangasta, löytääkseen siitä kauniita heijastuksia.
D'Artagnanin huomatessaan hän laski kankaan käsistään ja tuli vastaan, ei säteilevänä eikä liehakoivana, mutta silti jotensakin kohteliaana.
"Herra kaartinkapteeni", virkkoi hän, "suonette minulle anteeksi, mutta minulla on kova kiire."
"Niin kai, kuninkaan pukujen valmistamisessa? Minä tiedän sen, paras herra Percerin. Kuulutte tekevän hänelle kolme?"