"Monsieur", hän sanoi tälle, "jos suvaitsette tulla minun kanssani, otatan teistä puvun mitan, mittaajan teihin ollenkaan koskematta."
"Ah", virkkoi Portos, "mitä sanottekaan, ystäväni?"
"Ei kyynärpuuta eikä jalanmittaa lasketa saumoillenne. Tämä on keksimämme uusi menettelytapa, ottaaksemme mittaa arvohenkilöistä, joiden herkkätuntoisuudelle halpasäätyisten käsien kosketus on vastenmielistä. On hienoluontoisia henkilöitä, jotka eivät voi sietää mittausta, ja minunkin mielestäni se toimitus loukkaa ihmisen luontaista majesteettia, ja jos te, monsieur, osutte olemaan sitä lajia…"
"Luulenpa olevani, hitto soikoon!"
"No, se sattuu mainiosti, herra parooni, te saatte uuden keksintömme mukaan puvun."
"Mutta miten hiidessä siinä menetellään?" ihastui Portos.
"Monsieur", virkkoi Molière kumartaen, "jos tahdotte minua seurata, niin saatte nähdä."
Aramis katseli jännittyneesti tätä näytelmää. Hän luuli d'Artagnanin eloisuudesta huomaavansa, että tämä lähtisi Portoksen kanssa, ollakseen mukana niin lupaavasti alkaneen huvinäytelmän loppusuorituksessa. Mutta terävänäköisyydestään huolimatta Aramis erehtyi. Portos ja Molière lähtivät kahden. D'Artagnan jäi Percerinin luo. Minkätähden? Tietenkin vain pelkästä uteliaisuudesta, muka nauttiakseen vielä muutamia minuutteja hyvän ystävänsä Aramiksen seurasta.
Kun Molière ja Portos olivat hävinneet näkyvistä, d'Artagnan lähestyi Vannesin piispaa, mutta se näkyi tälle olevan erityisen vastenmielistä.
"Sinäkin olet kai pukua teettämässä?"