Aramis hymyili.
"En ole", vastasi hän.
"Mutta menethän Vauxin juhliin?"
"Menen kyllä, mutta ilman uutta asua. Unohdat, rakas d'Artagnan, että poloinen Vannesin piispa ei ole kyllin rikas teettääkseen pukua joka juhlaan."
"Pyh!" virkahti muskettisoturi hymyillen. "Entä runot, emmekö niitä enää sepittele?"
"Oi, d'Artagnan", sanoi Aramis, "siitä on jo pitkä aika, kun olen sellaisia turhanpäiväisyyksiä ajatellut."
"Kas vain!" huudahti d'Artagnan uskomattomana.
Sillä välin oli Percerin uudestaan syventynyt kirjokankaitten tarkasteluun.
"Etkö huomaa", kysyi Aramis hymyillen, "että pahoin häiritsemme tätä kunnon miestä, rakas d'Artagnan?"
"Haa, haa", tuumi muskettisoturi itsekseen, "siispä minä häiritsen sinua, ystäväiseni!" Sitten hän jatkoi kuuluvasti: "No niin, lähtekäämme; minulla ei ole täällä enempää tekemistä, ja jos sinä olet yhtä vapaa kuin minäkin, rakas Aramis…"